Kesän kohokohta Kiharaleiri tulee taas!

5.5.2018

Tervetuloa kiharaleirille Ähtäriin 20.-22.7.2018.

Tervetuloa kiharaleirille Ähtäriin!

Kiharaleiri järjestetään tänä vuonna Ähtärissä, tuttuun tapaan heinäkuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna. Tänä vuonna ohjelmassa on jotain uutta ja jotain vanhaa, jokaiselle kiharaharrastajalle aivan varmasti jotakin! Samalla reissulla voi myös vierailla Ähtärin eläinpuistossa katsomassa ihania pandoja ja muita eläimiä.

Perjantaina on mahdollista osallistua Hillitysti hihnassa- koulutukseen sekä tutustua uusiin harrasteisiin kuten canicrossiin ja rally-tokoon. Luvassa myös opastusta trimmaukseen kokeneen kiharakasvattajan Päivi Erkko-Koskisen johdolla. Illalla on Kiharakerhon vuosikokous ja perinteinen kiihdytyskilpailu.


Lauantaina on kiharakarvaisten noutajien erikoisnäyttely, jonka tuomaroi Kalvo Kriisk (Kennel Gypsy's Soul) Virosta. Näyttelyn jälkeen vuorossa on toivottu jalotuspaneeli sekä sauna.
Sunnuntaina jatkamme nome-koulutuksilla, jotka sopivat niin aivan aloittelijoille kuin jo palkintoja saavuttaneillekin koirakoille.

 

Näyttelyyn voi ilmoittautua vaikka heti, leiri-ilmoittautuminen aukeaa sunnuntaina 13.5.2018. Nähdään Ähtärissä!

Lisää tietoja leiristä leirin omilla sivuilla