Kiharakarvainen noutaja metsästyskoirana

Teksti: Erkki Koivuporras

Puhuttaessa noutajasta metsästyskoirana kaikille tulee jokin mielikuva koiran toiminnasta. Useasti, varsinkin johonkin muuhun yleisempään brittiläiseen noutajarotuun tutustuneelle, mielikuva saattaa olla varsin erilainen, kuin aktiivisesti kiharan kanssa metsästävälle. Mielikuva useasti kertoo verkkaisesti, jopa laiskasti, metsästäjän takana tai rinnalla kulkevasta noutajasta. Passipaikalle saavuttaessa koira ilman erillistä käskyä asettuu pitkäkseen metsästäjän viereen tai taakse ja jää odottamaan. Odotusajan venyttyä kovin pitkäksi se saattaa jopa nukahtaa. Laukauksen kajahtaessa noutaja on hereillä ja valmiina toimintaan. Luvan saatuaan se varmoin ottein noutaa pudotetun linnun ohjaajalleen. Jos haaveilet tällaisesta noutajasta, unohda kihara, sillä kihara on paljon muutakin! Annahan, kun kerron…

Edellä mainitun käytöksen saa toki kiharallekin opetettua. Mutta se tapahtuu vain ohjaajan käskystä ja määrätietoisesta harjoittelusta. Eikä se passipaikalla nukahda, koskaan! Jos ei muuta tekemistä ole, niin se laskee syömäsi voileivät, mutta ei alennu vikisemiseen. Kun mietit, millainen kihara on, unohda kaiken tietämäsi labradoreista ja kultaisista. Siksi minä rakastan kiharoita!

Kuvat: Erkki Koivuporras
Kuva: Paula Käsnänen-Koivuporras

Kiharassa on sitä jotakin - joskus liikaakin

Ei sillä, että labradoreissa tai kultaisissa olisi jotakin vikaa, vaan niistä puuttuu jotakin. Sitä jotakin löytyy kiharasta, joskus enemmän, kuin toivoisi. Mutta eivätpä jahtipäivätkään ole koskaan käyneet tylsiksi! Muutamaan kertaan olen metsäkanalintujahtiin lähdettyäni palannut sorsan kanssa kotiin. Enkä ollut käynyt lähelläkään järveä tai muuta vesistöä, enkä ampunut laukaustakaan. Mistä kiharani sorsan toi, on edelleen mysteeri. Mutta siinä se vain oli, ruutikuivalla kankaalla märkäturkkisen kiharan kera! Ja joskus tavallinen metsälenkki saattaa muuttua kiihkeäksi hirvenhaukuksi, jopa lähtöpaikasta useiden kilometrien päässä ja keskellä hirvikoirien hirvenhaukkukokeiden. Joskus metsälenkin saldona on ollut kiharan nappaama metsäjänis kesken ajokoiran ajokoe-erän. Siinä ovat olleet puhujanlahjat koetuksella. Mutta sellainen on kihara!

Kihara on tyypillisimmillään pidättyväinen vieraita kohtaan. Samalla tämä tarkoittaa sitä, ettei vierailija koskaan näe kiharaa omillimmillaan. Sen oma luonne tulee kokonaisuudessaan esiin vain ollessasi koirasi kanssa kahden, ilman ylimääräistä yleisöä. Kihara on kaikissa tilanteissa lojaali ja ehdottoman uskollinen omalle ohjaajalleen. Jopa niin kiihkeästi, etteivät muut perheenjäsenet saa käyttöön sen kaikkea potentiaalia, vaikkakin se tottelisi myös muita perheenjäseniä. Mutta se viimeinen rutistus tapahtuu vain oman ohjaajan toivomuksesta, ja silloin kihara jatkaa työskentelyä oman sietokykynsä yli ja vielä pitkään sen jälkeenkin. Tuo taas vaatii ohjaajalta ja metsästäjältä järkeä ja kohtuuden tajua, varsinkin nuoren kiharan kanssa. Helposti saattaa tulla vastaan tilanne, jossa kihara antaa niin fanaattisesti kaikkensa, että siitä fyysisesti toipuminen vie useita päiviä. Se ei koskaan johda mihinkään hyvään ja vastuuntuntoinen ohjaaja soimaa itseään lopun ikänsä.

Monipuolinen ja sitkeä metsästyskoira

Kiharan käyttäminen vain perinteisesti kuolleen ja haavoittuneen pienriistan talteenottajana jättää sen kaikkien kykyjen käyttämisen vajavaiseksi. Kiharalla tuntuu olevan myötäsyntyisesti lahjoja ylösajavaksi ja vain pienellä opastuksella siitä saa mainion ja tehokkaan karkottavan koiran. Sen ylösajo ei ehkä ole yhtä sähäkän näyttävää, kuin spanielilla, mutta yhtä tehokasta kuitenkin. Ja jos joku onneton lintu ei ehdi siivilleen, niin kihara palauttaa sen elävänä siinä kuin ammutun haavakonkin. Tässä tulee esiin kiharan sitkeys ja periksiantamattomuus. Toki muutkin noutajat ylösajon oppivat, mutta niiden psyyke ei tahdo kestää useiden tuntien tyhjää hakemista. Kiharaan tuo ei taas vaikuta mitenkään, vaan se jatkaa samalla innolla viiden tunnin turhan etsimisen jälkeen, kuin ensimmäisen tunninkin aikana.

Kiharan kokoa jotkut pitävät puutteena, mutta todellisuudessa pitkät raajat helpottavat sen työskentelyä kosteikkoalueilla. Siinä, missä labradori joutuu uimaan, kihara vasta kahlaa. Tuo ominaisuus lisää kiharan kestävyyttä ja samalla sen tehokkuutta. Usein ne haavakko-sorsat, jotka sukeltelevat matalikossa labradorin edellä tavoittamattomiin, joutuvat kiharan edestä varsin nopeasti metsästäjän pataan. Tässäkin tilanteessa kiharan sitkeys koituu, hyvän ulottuvuuden lisäksi, sorsan kohtaloksi. Siinä missä muut noutajat puolen tunnin jahtaamisen jälkeen luovuttavat, kihara seisahtuu, kuulostelee, nuuhkii ja iskee sorsan piiloon. Sorsa sukeltaa ja kihara syöksyy perään. Pian sama toistuu ja näytelmä jatkuu, kunnes sorsa väsyy eikä enää jaksa sukeltaa riittävän nopeasti.

Monesti on käynyt niin, että ystäväni ovat kyllästyneet ja lähteneet nuotiolle. Alussa he kutsuivat minua mukaansa, mutta lopuksi oppivat vastaukseeni: ”En jätä koiraani, se tekee työtään!” Ja kihara palkitsee ohjaajan luottamuksen omalla uskollisella tavallaan, tehtävän loppuun saattamisella. Jotkut sanovat tätä puurtavaksi työskentelyksi, minä kutsun sitä sitkeydeksi! Riistan talteenottaminen on metsästysnoutajan tärkein tehtävä, näyttävä kruisailu jääköön show-koirien huoleksi.

Anna liikkumatilaa, saa johtajuus

Kaikesta edellä kertomastani voisi päätellä, että kihara on täydellinen koira. Nyt täytyy tuottaa pettymys: kihara vaatii ohjaajaltaan enemmän, kuin muut brittinoutajat! Mutta vauhtia, vaarallisia tilanteita ja koomisia hetkiä voin luvata. Ohjaajan on kuitenkin oltava ehdoton, mutta lempeä laumanjohtaja. Ohjaajan sana on laki, jumalan sanaakin vahvempi. Kiharan ohjaaja ei koskaan saa näyttää heikkouttaan tai epävarmuuttaan, mutta se on tehtävä kiharaa ja sen ominaisuuksia kunnioittaen. Prässäävä ja nipottava koulutustapa johtaa monella muulla noutajalla hyvään lopputulokseen, muttei kiharan kohdalla. Kuri ja järjestys täytyy säilyttää, mutta tietty liikkumatila on kiharalle suotava. Muuten kouluttaminen johtaa jatkuvaan voimien mittelyyn, jonka sitkeämpi voittaa. Ja voitte olla varmoja, se sitkeämpi ei ole kaksijalkainen!

On siis paljon helpompaa antaa hiukan liikkumatilaa ja pitää tiukasti päälinjoista kiinni. Silloin kihara hyväksyy johtajuutesi ja samalla se hyväksyy myös tiukan kurin ja toisinaan jopa rankaisun, kunhan tietää ja hyväksyy rankaisun syyn.

Tässä on samalla syy siihen, miksi kihara ei ole niin vakuuttava koekoirana, kuin useimmat muut noutajarodut. Se tekee tehtävän oppimiaan menetelmiä hyödyntäen mahdollisimman tehokkaasti ja samalla mahdollisimman vähän voimiaan tuhlaten. Toisinaan se tapa ei ole kokeissa toivottu suoritus; paikallistamistehtävässä markkeerauslinja ei ole suora, kenties nopein kylläkin. Tai ohjaus ei ole luotisuora, vaan pikemminkin ohjausta mukaileva, tai sitten ohjaus muuttuu raskaaksi ohjaajan korjatessa jatkuvasti linjaa toivotuksi. Tämä saattaa antaa kuvan koiran ja ohjaajan välisestä yhteistyön puutteellisuudesta. Näin käy erityisesti niiden tuomareiden kohdalla, jotka ovat tottuneita vain jonkin tietyn rodun työskentelyyn. Perinteisesti kokeissa kiharat ovatkin vahvimmillaan vapaassa haussa eivätkä ne turhaan kysele ohjaajaltaan neuvoja tehtävän suorittamiseen.

Kihara vaatii oikeudenmukaisuutta

Lopuksi voisi todeta, että kihara on parhaimmillaan vaikean ja vaativan maaston metsästyskoirana, mutta asiaan paneutuvan ohjaajan koulimana myös kelpo koekoira, jolta voi odottaa loistavia suorituksia niin helpoissa olosuhteissa kuin myös kokeissa!

Jos olet vaikutteille avoin ja ennakkoluuloton metsästäjä, et varmasti pety valitessasi metsästyskaveriksesi kiharakarvaisennoutajan. Mutta muista, kihara vaatii kaikissa tilanteissa ehdotonta oikeudenmukaisuutta!