Verijälki kutsuu kiharoita vaalipäivänä

8.6.2021 klo 09:00

Kuva: Maija Päivärinta
Kuva: Maija Päivärinta

Sunnuntaina 13.6.2021 testataan Ruotsinpyhtään maastoissa, kuka on vuoden 2021 MEJÄ-kisälli.

Kokeen AVO-luokkaan on ilmoittautunut kuusi kiharakarvaista. VOI-luokkaan kiharoita ei tänä vuonna ole ilmoittautunut. Tuomarit Satu Savolainen-Pulli ja Marja Asikainen pääsevät seuraamaan ja pisteyttämään kiharoiden ja chessien suorituksia. Koe toteutetaan kahden yhdistyksen eli Kiharakerhon ja Chesapeakekerhon yhteistyönä, ja keskuspaikkana toimii kaunis Strömforsin ruukin alue.

Lauantai 12.6.2021 aloitetaan koejälkien tekeminen koetoimikunnan osoittamin parein. AVO-jäljen pitää olla vähintään 12 tuntia vanha ja 900 metriä pitkä, sisältäen alkumakauksen, kaksi kulmaa ja loppumakauksen, josta löytyy sorkka. Parit muodostetaan niin, että ainakin toinen on kokenut jäljentekijä. Maastomestari opastaa, missä jäljet sijaitsevat ja mitä kannattaa huomioida jälkeä tehdessä.

Sunnuntai 13.6.2021 eli koepäivä alkaa ilmoittautumisella aikaisin aamulla. Ylituomaripuhuttelun ja jälkien arpomisen jälkeen on laukaustestin aika. Arpaonnen mukaan pääsee joko itse ensin metsään oman koiran kanssa tai opastamaan tekemäänsä jälkeä. Opastuksen jälkeen tuomarin annettua luvan saa jäljen purkaa ja metsä palautetaan takaisin alkuperäiseen kuntoon. Sitten alkaa jännitys, mitkä ovat oman koiran pisteet.

MEJÄ:ssä testataan ennen kaikkea koiran jälkiuskollisuutta ja kykyä tutkia maastoon sijoitetut makaukset. Metsä on täynnä häiriöitä, jälkeä on tarkastellut yön aikana moni metsäneläin ja jättänyt sen viereen omat jälkensä. Usein jäljen läheisyydestä lähtee riistaa ja koiran pitää kestää niiden aiheuttamat häiriöt. Kiharat ovat usein riistaviettisiä ja laji vaatii ohjaajalta ja koiralta hyvää yhteistyötä. Jännittävää!