Vuoden kihara

Vuoden Kihara -palkinto on jaettu vuodesta 1984 lähtien. Palkinnosta kilpailevat suomalaisten omistuksessa olevat koirat. Koiran omistajan, tai ainakin yhden heistä, tulee olla Kiharakerho ry:n jäsen kilpailukautena.

Vuosittain julkaistaan kymmenen parhaan koiran pisteet, jotka lasketaan vuosittain kaudelta 1.1-31.12. Palkinto luovutetaan kerhon vuosikokouksessa.

Kuukausittain kymmenen sen hetken parasta koiraa päivitetään pisteineen Kiharakerhon internetsivuille (http://www.kiharakerho.net). Jos lasketuissa pisteissä on virheitä, tulee koiran omistajan korjata nämä osoitteeseen vuodenkihara(at)kiharakerho.net. Pisteet tulee tarkistaa viimeistään 15.1. Tämän jälkeen pisteistä ei voi valittaa.

Viisi parasta tulosta kustakin lajista huomioidaan. Kaikkien näyttelyiden ja kokeiden tulee olla virallisia Suomessa järjestettyjä tapahtumia pois lukien Kiharakerhon omat mestaruustapahtumat.

Osallistuakseen Vuoden Kihara -kilpailuun koiralla tulee olla

  • NOU1-tulos tai MEJÄ:stä vähintään AVO-3-tulos tai suoritettuna MH-luonnekuvaus tai luonnetesti
  • tuloksia vähintään kahdesta lajista

Mikäli kaksi tai useampi koira päätyy tasapisteisiin, ratkaisee ensin lajien määrä (enemmän lajeja harrastanut voittaa), sitten arpa.

Pisteet lasketaan seuraavasti:

Näyttelyt

 

SijoitusPisteet
ROP8
VSP6
RYP-113
RYP-212
RYP-311
RYP-410
BIS-120
BIS-218
BIS-316
BIS-415

 

Sijoitus, mikäli esitettyjä koiria on ollut vähintään kahdeksanPisteet
PU2/PN25
PU3/PN34
PU4/PN43

 

Sijoitus Kiharakerhon erikoisnäyttelyssäPisteet
ROP20
VSP18
PU2/PN216
PU3/PN312
PU4/PN48

 

Näyttelypisteiden laskussa huomioitava:

  • Pistelasku on sama kaikissa näyttelyissä tyypistä riippumatta poislukien erikoisnäyttely, joka on pisteytetty erikseen
  • Näyttelyissä, joissa on esitetty vähintään kahdeksan koiraa, saa pisteitä myös PU/PN-sijoituksista
  • Koiramäärän laskennassa ei huomioida pentuja
  • Koiran paras tulos määrää pisteet (pisteitä ei lasketa yhteen)
  • SNJ:n päänäyttelyssä pisteet lasketaan kuten tavallisessa näyttelyssä, mutta BIS-kilpailussa pisteet määräytyvät RYP-pisteiden mukaisesti (BIS-1 = RYP-1 jne.)

 

NOU

 

Noutajien taipumuskoePisteet
NOU-15

 

NOME-B

 

TulosPisteet
ALO-110
ALO-28
ALO-36
AVO-115
AVO-213
AVO-311
VOI-120
VOI-218
VOI-316

 

Kiharamestaruus ja kokeen alokasluokkaLisäpisteet
1. tai 2. tai 3. palkinto2

 

Nome-B-pisteiden laskussa huomioitava:

  • Lisäpisteet huomioidaan vain siinä tapauksessa, että Kiharamestaruus on viiden tuloksiin laskettavan kokeen joukossa

 

NOWT

 

TulosPisteet
ALO-110
ALO-28
ALO-36
AVO-115
AVO-213
AVO-311
VOI-120
VOI-218
VOI-316

 

NOME-A

 

TulosPisteet
A-120
A-218
A-316

 

NOME-KV

 

TulosPisteet
A-1 (excellent)20
A-2 (very good)18
A-3 (good)16

 

NKM

 

Käytännön metsästyskoeLisäpisteet
NKM-110

 

 MEJÄ

 

TulosPisteet
AVO-110
AVO-28
AVO-36
VOI-120
VOI-218
VOI-316

 

Mejä-mestaruuskoeLisäpisteet
1. tai 2. tai 3. palkinto2

 

Mejä-pisteiden laskussa huomioitava:

  • Lisäpisteet huomioidaan vain siinä tapauksessa, että Mejä-mestaruus on viiden tuloksiin laskettavan kokeen joukossa

VAHI

 

TulosPisteet
Hyväksytty20

 

HIRV-J

TulosPisteet
Hyväksytty8

 

TOKO

 

TulosPisteet
ALO-15
ALO-24
ALO-33
AVO-110
AVO-28
AVO-36
VOI-115
VOI-213
VOI-311
EVL-120
EVL-218
EVL-316

 

TOKO-mestaruuskoeLisäpisteet
1. tai 2. tai 3. palkinto2

 

TOKO-pisteiden laskussa huomioitava:

  • Lisäpisteet huomioidaan vain siinä tapauksessa, että TOKO-mestaruus on viiden tuloksiin laskettavan kokeen joukossa

 

RALLY-TOKO
 

TulosPisteet
ALO hyväksytty ja sijoitus 1.5
ALO hyväksytty ja sijoitus 2.4
ALO hyväksytty ja sijoitus 3.3
ALO hyväksytty, ei sijoitusta2
AVO hyväksytty ja sijoitus 1.10
AVO hyväksytty ja sijoitus 2.8
AVO hyväksytty ja sijoitus 3.6
AVO hyväksytty, ei sijoitusta4
VOI hyväksytty ja sijoitus 1.15
VOI hyväksytty ja sijoitus 2.13
VOI hyväksytty ja sijoitus 3.11
VOI hyväksytty, ei sijoitusta6
MES hyväksytty ja sijoitus 1.20
MES hyväksytty ja sijoitus 2.18
MES hyväksytty ja sijoitus 3.16
MES hyväksytty, ei sijoitusta8

 

RALLY-TOKO-mestaruuskoeLisäpisteet
1. tai 2. tai 3. sijoitus2

 

RALLY-TOKO-pisteiden laskussa huomioitava:

  • Lisäpisteet huomioidaan vain siinä tapauksessa, että RALLY-TOKO-mestaruus on viiden tuloksiin laskettavan kokeen joukossa

 

PAKK

 

Palveluskoirien käyttäytymiskoe (BH)Pisteet
PAKK-15

 

PK

 

TulosPisteet
ALO-110
ALO-28
ALO-36
AVO-115
AVO-213
AVO-311
VOI-120
VOI-218
VOI-316

 

PK (Erikoisjälkikoe)

 

TulosPisteet
AVO-1 (1-luokka)10
AVO-2  (1-luokka)8
AVO-3  (1-luokka)6
VOI-1  (2-luokka)20
VOI-2 (2-luokka)18
VOI-3 (2-luokka)16

 

SOVE

 

SoveltuvuuskoePisteet
SOVE-15

 

VEPE

 

TulosPisteet
ALO-110
ALO-28
ALO-36
AVO-115
AVO-213
AVO-311
VOI-120
VOI-218
VOI-316

 

 Agility

 

TulosPisteet
I 05
I =< 54
I =< 103
II 0 + sijoitus12
II 010
II =< 58
II =< 106
III 0 + voitto20
III 018
III =< 516
III =< 1014

 

Agility-mestaruuskoeLisäpisteet
1. tai 2. tai 3. sijoitus yhteistuloksissa2

 

Agility-pisteiden laskussa huomioitava:

  • Lisäpisteet huomioidaan vain siinä tapauksessa, että Agility-mestaruus on viiden tuloksiin laskettavan kokeen joukossa

 

Games: Gambler ja Snooker

 

Merkitsevä tulos on määritelty lajien virallisissa laji- ja kilpailuohjeissa. 

TulosPisteet
1. luokka: merkitsevä ja sijoitus 1.5
1. luokka: merkitsevä ja sijoitus 2.4
1. luokka: merkitsevä ja sijoitus 3.3
1. luokka: merkitsevä ja ei sijoitusta2
2. luokka: merkitsevä ja sijoitus 1.12
2. luokka: merkitsevä ja sijoitus 2.10
2. luokka: merkitsevä ja sijoitus 3.8
2. luokka: merkitsevä ja ei sijoitusta6
3. luokka: merkitsevä ja sijoitus 1.20
3. luokka: merkitsevä ja sijoitus 2.18
3. luokka: merkitsevä ja sijoitus 3.16
3. luokka: merkitsevä ja ei sijoitusta14

 

 

Koiratanssi

 

TulosPisteet
ALO erinomainen10
ALO erittäin hyvä8
ALO hyvä6
AVO erinomainen15
AVO erittäin hyvä13
AVO hyvä11
VOI erinomainen20
VOI erittäin hyvä18
VOI hyvä16



NW

Noseworkissä on kolme tasoa: 1. lk, 2. lk ja 3. luokka. Tulos on joko hyväksytty tai hylätty. Hyväksyttyyn tulokseen koiran tulee löytää kaikki kokeen hajut ja saada täydet 100 pistettä. Kuitenkin, hyväksyttyyn tulokseen hyväksytään max. -3 virhepistettä jotka lasketaan erikseen.

TulosPisteet
1. lk 100 pst ei virhepisteitä10
1. lk 100 pst virhepisteet -18
1. lk 100 pst virhepisteet -26
1. lk 100 pst virhepisteet -34
2. lk 100 pst ei virhepisteitä15
2. lk 100 pst virhepisteet -113
2. lk 100 pst virhepisteet -211
2. lk 100 pst virhepisteet -36
3. lk 100 pst ei virhepisteitä20
3. lk 100 pst virhepisteet -118
3. lk 100 pst virhepisteet -216
3. lk 100 pst virhepisteet -38

 

 

VALJAKKOHIIHTO

 

TulosPisteet
Hyväksytty ja 1. sija15
Hyväksytty ja 2. sija13
Hyväksytty ja 3. sija11
Hyväksytty, ei sijoitusta6
Hyväksytty ja 1. sija SM-kilpailussa20
Hyväksytty ja 2. sija SM-kilpailussa18
Hyväksytty ja 3. sija SM-kilpailussa16
Hyväksytty, ei sijoitusta SM-kilpailussa11

 

LTE

 

LuonnetestiPisteet
LTE-15

 

MH

 

LuonnekuvausPisteet
Hyväksytty5